Perinteisiä maaseudun työtapoja

SUKAT

Palomiehen sukka

Vanhanaikainen reilunkokoinen miehen saapassukka. Ohje saatu Laina Sarinilta, entisen palopäällikön emännältä  14.9.1989, silloin kun palokuntanaiset joukolla kutoivat sammutusmiehistölle sukkia.

Mallisukkaan käytetty Lassila & Tikanojan KURRE-villalankaa (80 % villaa ja 20 % polyamidia). 

Yhteen sukkapariin tarvittiin noin  150 g harmaata lankaa + raidat, yhteensä noin 1.5 vyyhtiä. Lanka on ohuehkoa, puikot siihen sopivat.

 Työjärjestys:

16 silmukkaa puikolla, yhteensä 64 silmukkaa.

Sukan suu 2 oikein, 2 nurin 15 kerr. = n. 4 cm harmaalla

                                            4  ”             1 cm punaisella

                                            4 ”              1 cm harmaalla

                                            4 ”              1 cm keltaisella

                                            4 ”              1 cm harmaalla

                                            4 ”              1 cm punaisella

Tämän jälkeen sileätä neuletta harmaalla. Ensimmäisellä kerroksella lisätään 2 silmukkaa joka puikolle, jolloin on  4 x 18 silmukkaa = 72 silmukkaa.

Kudotaan 35 kerrosta = noin 10 cm sileätä.

Kavennetaan 4 silmukkaa siten, että 1.puikon lopussa, 2.puikon akussa, 3. puikon lopussa ja 4. puikon alussa kavennetaan yksi silmukka, yhteensä 4 silmukkaa, jonka jälkeen on 17 silmukkaa puikolla, yhteensä 68 silmukkaa. Jatketaan sileätä neuletta harmaalla 25 krs, jonka jälkeen kavennetaan taas 4 silmukkaa samoissa kohdissa kuin edellä. Nyt on yhdellä puikolla 16 silmukkaa, yhteensä 64 silmukkaa.

Tehdään kantapää tavalliseen tapaan, mallisukassa kantalappu on puolipatenttia. Kantapääkavennusten jälkeen silmukoita on sama määrä kuin ennen kantalapun aloittamista. Kun jalkaterän osuus on noin 17 cm  (68 kerrosta kantalapusta lukien) tehdään pyöreä kärkikavennus siten kuin sukkaan vanhojen hauholaisten oppien mukaan tehdään. 

Valmiit sukat prässätään kevyesti.

Mallisukat kutoi Salme Pohjola 14 –19.9.1989. Sukkien suun raidoitus on palokunnan perinteisten värien mukainen. Kaikkiaan sukkia tehtiin syksyn 1989 aikana kolmisenkymmentä paria.

 Vuonna 2010 saatavilla olevista langoista voi  valita esim. Novitan 7-veljestä nimisen sukkalangan. Yksi 150 g:n kerä riittää yhteen sukkapariin. Koska lanka on  hivenen paksumpaa kuin alkuperäisen ohjeen KURRE-lanka, voi silmukkamäärää  alun joustinneuleesta lähtien alentaa niin, että alussa on 14 silmukka puikolla, yhteensä 56, lisätään sileän neuleen alkaessa 16 silmukkaan puikolla, yhteensä 64. Kerroslukuja voi vähentää vastaamaan senttimetrimittaa. 

Sukka sopii muillekin kuin palomiehille.

 

Nahkurinammatti
 
Riukuaidan teko

Päreiden valmistus

SAHDINTEKO

Seppo Soittila;

Sahlin teko hauholaiseen tappaan,  taikka ainakin Mustilan jonkun nurkan tapaan.

Nykyään, kun ei ennää jauheta maltaita itte käsikivillä, ne ostetaan kaupasta.

Parraita maltaita on Lahlen Polttimon sahtimaltaat, eikä täälläpäin kaupossa muita myyläkkän, eikä tarttekkan, ne on hyviä.      

Sitte täytyy ostaa imeliä kans.  Ne on ruismaltaita.  Tuappi-merkkinen on hyvä sitä sorttia.

Eli ostetaan säkki = 20 kiloo sahtimaltaita, jokka on tehty ohrasta ja kolme killoo niitä ruisimeliä. 

Toiset käyttää imeliä kahta ja toiset neljää killoo, mutta minä panen kolme.

Hiivaa tarttee kanssa ostaa, jonsei sitä satu kotona olleen. 

Yks pala tavallista pullahiivaa piisaa kommeesti.

Astiat kattotaan elellisehtoona valmiiks karjakeittiöön, taikka missä kukin sahtinsa tekkee, samoten katajat, jokka on hajettu mettästä ja oljet riihestä.

Saaviin kaaletaan maltaat ja imelät ja peitetään peitolla, jonsei muuta satu olleen, halastaan se mallassäkki.

Vanha palttoo taikka perperikin käy.

Ennen sanottiinkin, jos oli liika suuri, taikka muuton huanonsorttinen takki, että se on paremmin semmonen kaljasaavinpeitto.

Aamulla aikaseen sitte mennään ja kaaletaan ämpärillinen kälellämpöstä vettä muuripalasta sinne saaviin, johonka ne maltaat oli elellisiltana tellätty.

Tunnin päästä sinne kaaletaan taas ämpärillinen, mutta vähä lämpösempää kun elellinen.

Ja taas tunnin päästä vähä lämpösempää ja sitte viälä kerran semmosta, ettei juur kättä polta, mutta ei paljo toisinkan. 

Ja joka kastelun perästä sen saavin päälle tarttee muistaa laittaa se peitto.

Samalla aikaa kun maltaitten kasteluvettä on lämmitetty, muuripalassa on nin kun luannostaan kiahuva vesi eli vari valmiina kuurnan ja muitten astioitten varittamiseen, eli valeluun kiahuvalla velellä.

Sitte kun varittaminen on tehty ja saatu muuripata tyhjäks, ajetaan saavissa oleva mäski pataan. 

Lisätään, viälä kuumaa vettä ämpäri taikka pari, jokka on otettu palasta pois, kun se tyhjennettiin.

Mäskiä keitetään palassa hiljasella valkeella ainakin kaks tuntia, mieluusti enempikin.  Mäski saa hiljaa kuplia, mutta ei paljo muuta. 

Nykysillä ohkopohjasilla muuripalolla on poltettava vaan ninkun rappuhakoja taikka muita piäniä nappuloita.

Mäskiä on kokolailla kokoajan lavanteella sekotettava, ettei se pala pohjaan.

Sitte valkeen annetaan hiipua ja ruvetaan hiljallensa aijjaan mäskiä kuurnaan. 

Kuurna on ainakin meillä yhlestä puusta, eli isosta tukista koverrettu, ruuhta muistuttava kapine.  Sen  toisessa päässä on pieni lippa ja sen päällä läpi.

Kuurna pannaan pukkien päälle sillai, että se pääty jossa on läpi, jää alemmaks.

Kuurnaan on jo ennen varitusta ensin pantu piänet kepit, nappulat pohjalle poikittain.  Niitten päälle pannaan suarat oljet ja katajat pitkittäin, nin kun siiviläks.

Nekin on varitettava, ja hyvin, ennen kun siihen päälle ruvetaan palasta mäskiä aijjaan.

Samaten kuurnan läven alle pannaan astia ennen mäskinajoo, ettei me hyvät humalat hukkaan.

Kun tää kaikki on tehty ruvetaan ajjaan palasta kuupalla mäskiä kuurnaan.

Se levitellään tasaseen olkien ja katajien päälle ja kattotaan, että viärre, joka erottuu mäskistä valluu kuurnan läven alla olevaan astiaan. 

Sen astian ei tartte olla järin suuri. 

Kun on saatu viärrettä irki pari kolme litraa se jählytetään alta kälellämpöseks ja pannaan siihen hiiva piäninä murusina.  

Kaikki muuripalassa oleva mäski ajetaan kuupalla kuurnaan ja annetaan viärteen valua saaviin taikka muihin astioihin. 

Kun ottaa viärteen piänempiin astioihin se jähtyy äkimpää. 

Ja se käymäänpano on tehtävä sillai, että kun se ensimmäinen piäni erä on saatu käymään, nin vähitellen lisätään siihen jählytettyä viärrettä ja kattotaan, ettei se käyminen lakkaa, muuton se sahti on pilalla.

Kun viärre on kokolailla nuukin erottunnu maltaista, saalaan viälä helposti heinäkaljaa.

Ajetaan kuumaa vettä, joka on palassa kuumennettu astioitten pesua vasten, kuurnassa olevan mäskin läpitte. 

Astia täytyy taas olla siällä läven pualisessa päässä alla.

Mäskistä voi viälä hualeti ottaa semmotten 10-15 litraa jälkikaljaa, jählyttää se ja panna käymään.  Muutamissa pitäjissä se mitä ne sahliks sannoo, maistuu paremmin jälkikaljalta, kun oikeelta sahlilta. 

Sitte pestään astiat, ja kunnolla ja samalla vahlitaan, että viärre alkaa käylä kunnolla.

Se tarkottaa sitä, että kun se käy siinä on valkonen mento eli kuahu päällä oikeen paksusti.

Kun käyminen on varmasti kunnolla saatu alkuun, pannaan viärre päivän parin perästä sopivan kokoseen astiaan, tiiviiseen tynnyriin, taikka tonkaan ja viälään viileeseen.

Alta kymmenen astetta on hyvä lämpö, kesällä jonsei o hyvvää kylmää kellaria lasketaan sahtitonka kaivoon. 

Viärteestä saa viikossakin vahvaa, päähänmenevää, ja kitkerää sahtia, mutta viileessä se kypsyy kahlessa-kolmessa viikossa vahvaks, mutta maittavaks sahliks. 

Ja kun se on oikeen tehty ja hiljallensa käytetty, se säilyy viileessä jopa kuukaulen- pualitoista juatavana.  Ja maku senkun paranee.  Ja teho!

Sahlissa on kuukauleks hommaa:

Siinä mennee päivä tehlessä, kaks viikkoo käyttäissä ja kaks viikkoo jualessa.

Sahti ei o hätästä juajaa vasten. 

Mutta Hauholla, harvon meillä hättäillään, eikä tarpeen tählen sillonkan!

Hyvä sahti on semmosta, että kun litran jua, nin vuasitulonsa puhhuu.

Hyvä sahti on semmosta, että se ninkun juatattaa aina vaan lissää ja lissää.

Huano sahti on semmosta, että se tökkii.

Jos sahti ei o paksua, vaan semmosta laihaa lasua, meinaa se sitä, että tekijällä on ollu vesiastia liika likellä.  

Se on nin kun se yks hauholaisisäntä sano, että emännän täytyy olla muuton ahkera, mutta sahlintevossa kun se aijjaa vettä mäskiin, siinä on liika ahkeruus pahasta.

Palstanpitäjän loppuhenkonen:

 ”Hauholla on aina juhlissa sahtia tarjolla”.

 ”Ja aina kun Hauholla on sahtia, on Hauholla juhla”

 

Jouko Laakso;

Ohrasta juhlajuomaksi

Lammilainen sanonta:  Jualaan muttei mennä mahlottommiin.

Sahti ja sahdin valmistus kuuluvat ikivanhaan lammilaiseen kansanperinteeseen, ja sahdistaan Lammi tunnetaan nykyisinkin. Usein sahtia maistellessani  tulevat mieleen sahdin vanhat tekotavat. Ohra ja rukiin kasvatus, mallassaunan tuoksu  ja myllyreissut muistuvat mieleen hyvinkin elävinä aikojen takaa.

Sahtimaltaiden valmistamiseen tarvittavien jyvien piti olla hyvin itäviä, Ne idätettiin säkeissä, niitä kasteltiin ja käänneltiin. Kun idut sitten alkoivat tulla näkyville, leviteltiin jyvät saunan parveen hitaasti tapahtuvaa kuivattamista varten.

Saunaa lämmitettiin vähän kerrallaan ja jyviä sekoiteltiin moneen kertaan. Saunomassakin siellä käytiin, koska kosteuden takia piti muutenkin tämän tästä heitellä vettä kiukaalle. Tämä työvaihe kesti muutamia päiviä. Jyvien sekoittelu oli kovasti tärkeätä, etteivät ne päässeet paakkuuntumaan. Lopuksi jyvien annettiin kunnolla kuivua. Sahtimaltaat tehdään yleensä ohrasta mutta perinteiseen lammilaiseen sahtiin käytettiin myös ruismallasta, tekijästä riippuen 5 – 10 %.

Maltaiden rouhiminen oli seuraava työvaihe, ja se olikin tarkkaa työtä. Rouhe ei saanut olla liian hienojakoista. Pieniä eriä jauhettiin kotona käsikivillä, mutta myös myllyssä. Parasta  mallasjauhoa jauhettiin Lammin ja Padasjoen rajamailla, Neroskulmalla Padasjoen puolella sijainneella Putaan myllyllä, jossa myllärinä oli Kustaa Elovirta.

Sahdin valmistuksessa puhtaus on ensiarvoisen tärkeätä. Kaikki valmistusvälineet pestään  useaan kertaan kiehuvalla vedellä, jossa on reilusti katajanoksia. Myös kuurnaan laitettavat katajat ja oljet huuhdellaan.

Sahdin valmistusmenetelmiä on erilaisia. Jokaisella tekijällä on omat tapansa, siksi myös sahdin maku ja laatu vaihtelee. Kerron oman versioni sahdin valmistuksesta.

Imellytän maltaat muuripadassa. Aloitan aamulla noin klo 6.00. Valmistan pienen määrän omaan käyttöön. Laitan pataan 20 kg ohramallasta ja 1.5 kg ruismallasta. Kastelen kymmenasteisella vedellä ja annan olla puoli tuntia. Sen jälkeen lisään sen verran lämpimämpää vettä, että maltaita pystyy lastalla sekoittamaan. Samalla alan lämmittää seosta ihan pienellä liekillä. On varottava, että seos ei pala pohjaan. Lämmitysvaihe kestää 4-5- tuntia, sekoittelen ja lisäilen kuumaa vettä.

Vierteen alkukäynnistämisen teen siten, että jäähdytän muutaman litran  alkuvierrettä kädenlämpöiseksi, jonka jälkeen lisään hiivaa noin 100 g. Entisaikaan hiivaa  ”jatkettiin” eli viljeltiin. Hiiva säilytettiin pullossa, joka upotettiin kylmään lähteeseen. Hiivaa myös lainattiin naapurilta, jos sattui oma hiiva loppumaan.

Imellytyksen jatkuessa valmistelen kuurnan vierteen juoksutusta varten. Pohjalle pituussuuntaan laitan kolme keppiä, joiden  päälle poikittain sopiviksi pätkityt päreet, Senjälkeen kerros katajanoksia  ja päälle kerros olkia. Huuhtelen. Kokemukseni mukaan paras imeltymislämpö on 60-70 astetta. Lämmitän mallasseoksen kuitenkin lähelle kiehumispistettä, kuitenkaan en anna kiehua. Maltaiden määrästä riippuen  rajataan kuurnaan alue niin että seoksesta tulee sopivan paksu kerros. Sitten vain siirrän seoksen olkien päälle ja lisäilen kiehuvaa vettä. Vesimäärät tiedän tarkasti. Otan vierrettä korkeintaan kaksi litraa mallaskiloa kohden.  Sitä mukaan kuin vierrettä juoksee, jäähdytän sen alle 40 asteen, laitan käymissaaviin ja lisään käymisalkuun laittamani hiivan.

Käymiseen huoneenlämmössä menee aikaa kolmisen vuorokautta. Sitä voi nopeuttaa nostamalla käyttämispaikan lämpötilaa. Kuohun vähetessä sahdin pinnalta juoksutan sen lapolla toiseen astiaan ja vien kellariin selkiintymään.

Sahdin alkoholipitoisuus on n.7 – 10 % riippuen siitä, miten voimakasta vierre on. Joku tekijä voi lisätä vierteeseen sokeria. Se lisää käymistä mutta maku huononee. Suurempi hiivamäärä ei lisää alkoholipitoisuutta.

Kotipaikkakunnallani puhuttiin kuurnasta.  Se  oli kaiverrettu paksusta pölkystä,  josta vierre valutettiin. Jotkut sanovat sitä sahti uurnaksi.

Vierre valutetaan saaviin ja laitetaan hiiva, mahdollisesti myös humaloita.  Käymisen jälkeen sahti laitetaan tynnyriin ja viedään viileään paikkaan.

Ennen käytettiin puuastioita, nykyään teräs- ja muoviastioita.

Viikon kuluttua sahti on parhaimmillaan. Kokeilemalla olen tekotapaa muutellut. Alkuopin olen kuitenkin saanut vanhemmiltani Hilma ja Vihtori Laaksolta.

Sahtia oli tarjolla kaikissa juhlissa, sahti oli ja on lammilaisten juhlajuoma. Kaikiksi juhlapyhiksi sahtia valmistettiin, kesän jälkeen ensimmäinen juhlapäivä pyhäinpäivä oli  sahdinjuojien juhla-aikaa pitkän syksyn juhlattoman kauden jälkeen. Joskus vierähti pyhien lisäksi muutama arkipäiväkin, kun sahdinjuojia kokoontui taloon missä sahtia riitti pidempään.

Myös talkoissa ja talkootansseissa oli sahtia aina tarjolla, niin myös kinkereillä eli lukusilla. Ruokapidoissa oli ruokajuomana ns, naistensahtia eli siis makeata vierrettä, joka jäähdytettiin ja johon laitettiin hiivaa hyvin varovasti.

1950-luvulla tuli kauppoihin myyntiin tehdasvalmisteisia maltaita. Niiden laatu oli varsin hyvä eikä niitä senjälkeen juurikaan enää itse tehty. Kauppias Rautiainen  Lammin kirkolla muisti aina sanoa maltaidenostajalle, että ”käytä mahdollisimman vähän vettä”.

Jouko Laakso

Kirjoittaja on Lammilla 1934 syntynyt ja kasvanut, mutta työelämänsä ajan hän asui Hauholla. Eläkevuosikseen muutti takaisin syntymätalooonsa.

Kirjoitus on tarkistettu  muunnos 2004 ilmestyneessä kirjassa ”Porraskoski-Järventausta, menneisyyttä sanoin ja kuvin” julkaistusta sahdin valmistamisen kuvauksesta.

 

Elonleikkuu

Tallukkaiden tekeminen

Pellava